OOPPERAA - Savonlinnan Oopperajuhlien ryhmäblogi

  • 15.6.2017 8:33

    Olen Leevi Räsänen ja pidän oopperablogia uutuusproduktio Rigoletton valmistumisesta aina kesäkuun alusta kenraaliharjoitukseen saakka. Valmistuin ylioppilaaksi Savonlinnan Taidelukion musiikkipuolelta viime joulukuussa ja tämän kevään olen valmistautunut pääsykokeisiin ravaten niiden perässä ympäri Suomea tämän tästä. Syksyllä minua odottavat Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa sävellyksen opinnot.

    Olen ollut kiinnostunut oopperasta aivan pienestä lähtien - kävin katsomassa Aidaa ensimmäistä kertaa ollessani vain viiden vanha. Siitä alkanut oopperakiinnostus on jatkunut tähän päivään saakka, joskin mielenkiinnon painopiste on vaihtunut perinteisistä romantiikan klassikoista hieman uudempiin, 1900-luvulla ja sen jälkeenkin sävellettyihin oopperoihin. Yksi suosikeistani on myös tänä kesänä Olavinlinnassa esitettävä Aulis Sallisen Kullervo. Kantaesitykseen ”Linna vedessä” liput on jo hankittu.

    Kun kuulin entiseltä opettajaltani Chieko Okabe-Silvastilta mahdollisuudesta päästä seuraamaan oopperan valmistumista ja harjoitusprosessia, sekä kirjoittamaan kokemuksistani ja fiiliksistä, olin heti mukana. En keksi mitään parempaa tapaa viettää kesäkuuta kuin nautiskellen Saimaan alueen ympäristöstä musiikin ympäröimänä ja leijaillen niin Verdin kuin Mozartin ja Sallisenkin sävelmissä aina seuraavaan päivään. Rigoletto on minulle tuttu vuosien takaa, mutta tämänkertainen toteutus on lähestymistavaltaan hyvin erilainen kuin vuonna 2008.

    Tavatessani ohjaaja David McVicarin hän kysyi ikääni: "How old are you?" ja vastasin hänelle olevani 19. Hämmästyneellä ilmeellä hän huoahti helpotuksesta, sillä oli luullut minua paljon nuoremmaksi. Hänen kertomansa perusteella ymmärsin, että produktiosta tulee raaka ja häpeilemätön, kuten McVicarin tyyliin tunnetusti kuuluu. Ja toden totta, ensimmäisen kerran harjoituksia seuraamassa ollessani aloitettiin kolmannen kohtauksen keskeltä tilanteesta, jossa Monteronen (Juha Pikkarainen) tytärtä raiskataan. Aiheiden vakavuudesta ja dramatiikasta huolimatta harjoituksissa tunnelma on hyvä ja positiivinen, kaikki otetaan huumorilla ja varsinkin ohjaajan brittihuumori tuntee purevan niin suomalaisiin kuin muualta tulleisiin tanssijoihin, lava-avustajiin ja solisteihin. Kun David ivallisesti toteaa "That is the worst scattering I've ever seen!", kaikki nauravat ja homma tehdään uudestaan. Kaikki ymmärtävät yhteisen tavoitteen ja tietävät harjoitusperiodin pituuden; olemassa oleva aika käytetään hyödyksi ja pyritään tuottamaan mahdollisimman laadukasta taidetta.

    Itse monessa teatteriproduktiossa mukana olleena tiedän, millainen harjoitusprosessi kyseessä on. Harjoituksia nyt muutamia kertoja seuranneena yllätyin kuitenkin siitä, kuinka samanlaista oopperan ja teatterin harjoittaminen loppujen lopuksi on. Vuorosanojen tilalla on vain laulua, ja mukana koko ajan orkesteria simuloiva harjoituspianisti, joka myös tarvittaessa laulaa paikalta puuttuvien henkilöiden tai kuoron osuuksia soittonsa lomassa - homma ei todellakaan ole helppo, vaikka ehkä Rigoletton, kuten muidenkin romantiikan tai klassismin aikaisten tunnettujen oopperoiden pianopartituurit ovat vielä spektrin helpoimmasta päästä. Odotan innolla näkeväni harjoituspianistin sormet täydessä työn touhussa Kullervon harjoituksissa; Sallisen musiikki tuppaa olemaan lievästi sanottuna kompleksisempaa, polyfonisempaa ja kaikin tavoin moniulotteisempaa kuin Verdin enimmäkseen sointusäestyksellinen melodiapainotteinen musiikki.

    Ylipäätään on todella antoisaa ja mielenkiintoista nähdä prosessi ja kaikki oikeat ihmiset silotellun ja huolitellun lopputuloksen taustalla, sillä myös he ovat loppujen lopuksi vain ihan tavallisia ihmisiä kuten kaikki muutkin. Mantovan herttua voi käyttää Niken lenkkareita ja khakishortseja, eikä siinä mitään. Myöskään aikataulut eivät ole niin kamalan tarkkoja, sillä erinäisten muuttujien (joita Oopperajuhlien kokoisessa tapahtumassa on paljon, erittäin paljon) vuoksi ne muuttuvat ja päivittyvät koko ajan. Ihan turhaan siis hermoilin myöhästymistä viittä vaille kymmenen liikennevaloissa odotellessani, sillä vähän ajan päästä näin ohjaajan kävelemässä myös kohti Talvisalon koulua, joissa harjoituksia aluksi pidetään.

    Liikuntasaliin on levitetty valtava lavamatto ja tuotu kolossaaliset puolikaarien muotoiset lavasteet, joiden ristikkorakenne muuten muistuttaa etäisesti Malmön Euroviisujen lavatoteutusta muutama vuosi takaperin. Olavinlinnan portaiden paikkoja ja muita tärkeitä sijainteja merkataan teipeillä, jotta linnaan siirtyessä oltaisiin jo mahdollisimman valmiita. Kun samanaikaisesti lyhyessä ajassa valmistettavia produktioita on niin paljon, tarvitaan monia harjoittelutiloja. Linnaa kuitenkin tarvitaan loppuvaiheessa kaikkien produktioiden harjoitteluun, joten sillä on kova kysyntä ja teknisen puolen työ varmasti kova, kun massiivisia lavaste- ja valoelementtejä joudutaan vaihtamaan tiuhaan eri oopperoiden harjoitusten tai esitysten välillä. On vaikeaa tässä vaiheessa kuvitella miltä Rigoletto linnassa tulee näyttämään ja eritoten kuulostamaan: laulajien äänet kuulostavat jo nyt upeilta, mutta linnan akustiikka on omaa luokkaansa. Kun mukaan saadaan vielä orkesteri, niin...


    Odotan innolla produktion valmistumista ja lopullisen version näkemistä. On todella jännittävää päästä näkemään ja kokemaan, kun perinteinen ooppera yhdistyy voimakkaaseen ja nykyaikaiseen ohjaukseen ja lavastukseen, sekä ainakin ensikatsomalta melko perinteisen näköisiin pukuihin. Luvassa on siis yhdistelmä uutta ja vanhaa, joka toivottavasti puree kaikenlaiseen oopperayleisöön. Mielestäni esim. alastomuus tai häpeilemättömyys tapahtumien realistisessa kuvauksessa ovat asioita, joita helposti paheksutaan turhaan, sillä ei niitä ohjaukseen iskettäisi ilman syytä, tai vain "siksi että voimme tehdä niin". Tämän tyylisen produktion onnistuneesta toteutuksesta erinomainen esimerkki on muutamien vuosien takainen La traviata Olavinlinnassa.

  • 7.6.2017 7:27

    Wolfgang Amadeus Mozartin oopperaa Die Entführung aus dem Serail, Ryöstö seraljista, on suunniteltu esitettäväksi Olavinlinnan lavalla vuosikymmenien ajan. Jo silloin, kun kesän 1973 ensi-iltateosta mietittiin, ja joksi valikoitui lopulta Taikahuilu (hyvä niin, näin kai voi todeta), tätä Mozartin ”ensimmäistä mestariteosta” harkittiin yhtenä vaihtoehtona. Noiden Martti Talvelan johtajavuosien jälkeenkin Ryöstö on noussut esille milloin kenenkin taiteellisen johtajamme puheissa, mutta koskaan aiemmin ei asiaa ole viety eteenpäin tosimielellä. Useimmiten teosvalinnan esteeksi on todettu keskeisten roolien miehittämisen haastavuus, ovathan oikeastaan kaikki lauluroolit todellista virtuositeettia vaativia suuria haasteita. ”Ryöstö on vaikeinta Mozartin säveltämää oopperamusiikkia”, on joku laulaja joskus todennut. Lisäksi aiemmin on aprikoitu teoksen sopivuutta Olavinlinnan jättilavalle, onhan kyseessä jotenkin ”pieni” ooppera: vain 5 lauluroolia ja paria lyhyttä kuoronumeroa lukuun ottamatta ei suuria joukkokohtauksia.
    

    Uusi Ryöstö-produktio lähtee liikkeelle aina tästä!
    Nykyinen taiteellinen johtajamme Jorma Silvasti on kuitenkin se uskalikko, joka on päättänyt kumota kaikkien edeltäjiensä epäluulot ja rakentaa Olavinlinnaan toimivan ja yleisön odotukset täyttävän produktion; sellaisen, joka viimeistään nyt on mahdollista toteuttaa onnistuneesti.

    Jorma: "Ai että Ryöstö on muka vaikea miehittää... Höpö-höpö!"
    Haastavan näyttämöllepanon Jorma on antanut ohjaaja Katariina Lahden johtaman työryhmän käsiin ja tahtipuikon varteen on kiinnitetty alan todellinen spesialisti Saksasta, teoksen juurta jaksaen tunteva Christoph Altstaedt. Jälkimmäisen huolellinen projektiin paneutuminen tuli selväksi viimeistään viime syksynä, kun hän halusi orkesterin kaikki stemmat lähetettäväksi Saksaan. Viisi kuukautta myöhemmin materiaali palasi Savonlinnaan ja jokainen stemma oli saanut sadoittain Altstaedtin käsin kirjoittamia tempo-, fraseeraus-, korukuviointi-, jousitus- ym. ohjeita. Tämä mies tietää todellakin, mitä haluaa!

    Katariina Lahti, taustalla assistenttinsa Anna Rosendahl.
    Christoph Altstaedt
    Uuden produktion ensimmäinen harjoitus Savonlinnassa, kuten varmaan kaikkialla muuallakin, missä oopperaesityksiä tehdään ihan tyhjästä synnyttäen, on aina monella tapaa kutkuttava hetki. Taiteilijat, niin ohjaajan johtama tuotantoryhmä, kapellimestari ja korrepetiittori kuin solistitkin tapaavat usein toisensa ensimmäistä kertaa. Ainakin näissä Savonlinnan Oopperajuhlien tuotannoissa on usein niin, että joukossa on monikymmenvuotisen uran tehneitä rutinoituneita huippuammattilaisia, mutta myös uransa alkutaipalella olevia untuvikkoja, jotka tekevät rooliaan ensimmäistä kertaa näyttämöllä. Jotkut ovat kokeneita Olavinlinnan konkareita, toiset taas Savonlinnassa tai jopa Suomessa ensi kertaa elämässään.

    Hauska tavata! Tenori Jussi Myllys, valosuunnittelija Jussi Kamunen ja äänisuunnittelija Johanna Storm.
    Maanantaiaamuna Savonniemeen, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun juhlasaliin kokoontunut joukko oli juuri tuollainen edellä kuvattu: sekoitus kaikkea mahdollista, mitä vain ooppera voi yhteen koota. Vaikka harjoitusten aikana korvaan tarttui puhekielenä suomen lisäksi ainakin saksaa, englantia ja italiaa, tai näiden sujuvaa sekoittamista, kaikki tulivat koko ajan ymmärretyiksi ja produktio lähti liikkeelle, kuten tapana, ja oikeastaan ainoana mahdollisuutena on, ripeästi ja empimättä. Kapellimestari Altstaedt otti ohjat ensiksi ja laulatti Blonden ja Osminin (Lucrezia Drei ja Jyrki Korhonen) yhteistä kohtausta pari kertaa läpi. Muutama musiikillinen täsmennys tehtiin ja sitten oli ohjaajan vuoro.

    Christoph harjoituttaa, Katariina seuraa ja miettii.
    Osmin ja Blonde. Bassolla on laulettavana muutama korkeampikin sävel...
    Katariina Lahti vei solistit Mark Väisäsen rakentaman lavastepienoismallin ääreen ja kävi läpi äsken läpilauletun kohtauksen näyttämötapahtumat. Pienoismalli antaa suuria odotuksia. Olavinlinnan lavalle tulee näyttävä ja värikäs, eri tyylejä ja aikakausia kekseliäästi yhdistelevä lavastuskokonaisuus. Tuohon kun mukaan vielä Erika Turusen suunnittelema upea ja runsas puvustus… Ai jai, tuskin malttaa odottaa!

    Ohjaaja käy läpi kohta harjoiteltavaa kohtausta. Katariina Lahti, Jyrki Korhonen ja Lucrezia Drei. Taustalla Anna Rosendahl, tarpeistonhoitaja Maria Kaihlanen ja lavastaja Mark Väisänen.

    "Se on kirahvi!" Vai onko?
    Kun koordinaatit tulivat laulajille selviksi, siirryttiin ”lavalle”, siis XAMK:n Savonlinnan kampuksen juhlasalin lattialle, jossa muutamat tuolit tekivät lavasteiden virkaa. Todellinen lavastus palmuineen ja kirahveineen tulee sitten eteen Olavinlinnassa, kun sinne päästään. Lucrezian ja Jyrkin lisäksi näyttämöllä työskentelivät Osminin roolia myös laulava Petri Lindroos ja toinen Belmonteista, Jussi Myllys.

    Kaksi Osminia. Petri Lindroos tekee roolidebyytin, Jyrki Korhonen viidettä Ryöstö-produktiotaan.
    Belmonte, Jussi Myllys.
    Kun harjoitussalin lavastus on todellakin hyvin viitteellinen, joutuvat sekä laulajien että harjoituksen seuraajien mielikuvitukset koetukselle useamman kerran. ”Siinä edessäsi on palmu, kiipeät siihen laulaessasi”, ohjeistaa Katariina Lahti Petri Lindroosia ja jälkimmäinen tekee työtä käskettyä, tai ainakin on näin tekevinään, kuten vain parhaiten osaa.

    Petri palmussa.
    Molemmat Pedrillot, Cosmin Ifrim ja Jonathan Winell ovat myös paikalla, mutta joutuvat aluksi vain odottelemaan vuoroaan. Molemmat nuoret tenorit sopeutuvat tilanteeseen hyvin, sivullisen silmin jopa oikeinkin hyvin.

    Lopulta tenorikin ymmärsi vitsin... Lucrezia Drei, Jonathan Winell ja Cosmin Ifrim.
    Kapellimestari-korrepetiittori –kaksikolle tämä harjoituksen aloitus on ehkä hieman kärsivällisyyttä koetteleva työvaihe, koska tapahtumat etenevät kuitenkin pääosin ohjaajan ehdoilla, vain muutama partituurisivu kerrallaan ja niitä useaan kertaan toistaen. Christoph Altstaedt ja Eliisa Suni eivät suinkaan ole ensimmäistä kertaa oopperaproduktiota aloittamassa ja he tietävät, että heidän aikansa tulee vielä… Ja sitä paitsi: näin tulevat ainakin tempovaihtelut, lyöntikuviot ym. käytännön seikat selviksi juurta jaksaen.

    Christoph: "Ja tämä tempovaihdos menee sitten kahteen."
    Välillä joutuu hieman odottelemaan, mutta ei se mitään. Korrepetiittori, siis harjoituspianisti Eliisa Suni.
    Niin ensimmäinen harjoituspäivä etenee. Jopa yllättävänkin nopeasti ne ajatukset, jotka tähän asti ovat olleet vain ohjaajan ja hänen tuotantoryhmänsä suunnitelmissa, päissä, paperilla ja tietokoneiden muistissa, alkavat konkretisoitua Mozartin mestarillisesta musiikista ponnistavaksi aktiiviseksi toiminnaksi. Laulajat omaksuvat ja hyväksyvät tyytyväisinä nyökytellen ohjaajan näkemyksen, ilmassa on todellinen tekemisen tuntu. Jossain vaiheessa lähdetään sitten ihan alusta, alkusoitosta. Tämäpä onkin mielenkiintoista: alkusoiton aikana näyttämölle tulee ainakin videoprojisointia. Suuri purjelaiva näyttää lähestyvän. Sieltä saapuu urhea Belmonte pašša Selimin seraljiin etsimään ryöstettyä morsiantaan, Konstanzea. Ja alkusoiton viime tahtien aikana alkaa lavallakin tapahtua. Ensimmäisenä esille ilmestyy näköjään… matkalaukku.

    Tästä lähtee näyttämötoiminta liikkeelle!
    Savonlinnan Oopperajuhlien uutuustuotannon, Mozartin Die Entführung aus dem Serailin ensimmäinen harjoituspäivä on takana. Ensi-iltaan aikaa 32 vuorokautta.

  • 21.2.2017 15:22

    Minna Lindgren  on musiikkitoimittaja ja kirjailija,joka tunnetaan erityisesti
    Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmistä Yle Radio 1:ssä ja vanhuksista
    kertovista Ehtoolehto-romaaneistaan.
    On kaksi syytä kiinnostua Mozartin Ryöstöstä seraljissa aivan erityisesti. 1) Se on Mozartin diplomityö, ikään kuin työnäyte siitä, että hän on valmis uudistamaan oopperaa, joka tuolloin oli jo pitkään polkenut paikallaan. 2) Se kertoo, miten Euroopan pääkaupunki Wien oli 1780-luvulla kuin Suomi nyt – niin monikulttuurinen, että tarvittiin taidetta yhdistämään kansaa.

    Tilaus tuli 25-vuotiaalle vapaalle taiteilijalle suoraan keisari Joseph II:lta. Hän suunnitteli sen huipentavan Venäjän suuriruhtinaan vierailun. Venäläisille näytettäisiin, että saksankielinen ooppera on jotain aivan muuta kuin ulkokohtaiselle taiturilaululle perustuva italialainen tai tanssille ja spektaakkeleille rakentuva ranskalainen. ”Säveltäkää hauska saksalainen ooppera, joka miellyttää suurta yleisöä”, sanoi keisari Mozartille.

    Syntyi laulunäytelmästä puhutut repliikit ja kohelluskomedian kuoren lainannut ooppera, jonka musiikki on ennen kuulematonta, koska se keskittyy tunteisiin. Laulu on taiturillista, olihan Mozartilla ensimmäisen kerran käytössään ajan parhaat laulajat. Mutta virtuoosisuus on alistettu draamalle, sille tunnetilalle, jota se ilmaisee. ”Runous on musiikin kuuliainen tytär”, kirjoitti Mozart isälleen ja selitti, miten teksti ei koskaan saa pakottaa musiikkia johonkin, vaan tarina on pystyttävä kertomaan musiikin keinoin. Mozart ymmärsi, miten tehokas psykologinen ase hänellä oli käytössään.

    Tarinassa korostuu niin eksotiikka kuin muoti. Ottomaanivaltakunnan kanssa oli vihdoin solmittu rauha 1774, ja tuossa sopimuksessa luvattiin suhtautua suopeasti eri uskontoihin. Joseph II:n äiti Maria Teresia oli kuollut 1780, eikä keisarin valistushenkisille ajatuksille ollut enää esteitä. Keisari tehtaili nopeasti uudistuksia: uskonnonvapaus, oppivelvollisuus kaikille tasa-arvoisesti, saksankielen valta-asema koko keisarikunnassa, sensuurin poisto jne.

    Kaikki tuo näkyy vuonna 1781 sävelletyssä oopperassa. Se on komedia muslimialueella saaressa, jossa haaremia vartioi eunukin sijasta kärttyisä virtuoosibasso Osmin. Espanjalainen aatelismies Belmonte tulee seraljiin pelastamaan morsiantaan Konstanzea, tämän vapaamielistä brittipalvelija Blondea sekä omaa palvelijaansa Pedrilloa. Tarvitaan juopottelukohtaus, brittinaisen ja muslimimiehen riita tasa-arvosta ja suurta henkistä kasvua ennen kuin onnellinen loppu koittaa.

    Loppuratkaisu perustuu anteeksiannolle, kuten niin usein Mozartin oopperoissa. Tällä kertaa laupias armahtaja on yllättäen tarinan paha pasha Selim, puherooli, joka ei paljasta tunteitaan laulamalla turhia aarioita. Selim olisi halunnut Konstanzen haareminsa helmeksi, ja vaikka Belmonten isä on hänen vanha vihollisensa, hän armahtaa nuoret, mahdollistaa heidän rakkautensa ja antaa kaikille anteeksi.

    Musiikissa on janitsaarivaikutteita, ennätyksellinen 15 minuutin kvartetto, jättiläismäinen sopraanon uhmakas aaria ”Martern allen Arten”, basson kielen solmuun vääntävä ”Ha, wie will ich triumfieren!” ja tenorin ristiriitaisia ajatuksia kuvaava ”O, wie ängstlich” – vain muutaman tunnetun numeron mainitakseni.

    Olisiko Joseph II voinut paremmin viestiä alaisilleen valistuksen ajatuksia henkisestä kasvusta, tasa-arvosta ja suvaitsevaisuudesta sekä samalla vihjaista omasta yksinvaltiaan jalomielisyydestään?

    Diplomityö on vakuuttava näyte siitä, että ooppera on psykologista teatteria, jossa komedian voi pysäyttää syvältä kouraiseva musiikki. Siihen ei vain kovin moni ole Mozartin jälkeen pystynyt.

    Minna Lindgrenin teosesittelyt Savonlinnan Oopperajuhlilla 17. – 22.7.2017.

Kurkista kulisseihin

Tervetuloa tutustumaan Savonlinnan Oopperajuhlien OOPPERAA-blogiin. Tähän blogiin kirjoittaa ihmisiä eri puolilta Oopperajuhlien organisaatiota: ympäri vuoden työskenteleviä ja myös kesäajan kausityöntekijöitä.

Oopperajuhlat järjestetään ensi kesänä 5.7.-3.8.2013. Seuraa kuinka juhlavuoden valmistelut etenevät eri rintamilla talven, kevään ja kesän aikana huipentuakseen sitten heinäkuuhun 2013.

Oopperajuhlien henkilökunnalla on ollut myös henkilökohtaisia blogeja, joihin voit tutustua oikean laidan linkeistä.