Kategoriat Uutiset

Gasumin toimitusjohtaja Johanna Lamminen jatkaa Oopperajuhlien valtuuston puheenjohtajana

Savonlinnan Oopperajuhlien uusi, lokakuussa nimetty valtuusto on valinnut keskuudestaan puheenjohtajakseen energiayhtiö Gasumin toimitusjohtajan Johanna Lammisen. Hän toimi puheenjohtajana myös valtuuston edellisen kauden vuodesta 2017. Tekniikan tohtori, MBA Johanna Lamminen on mukana Oopperajuhlien valtuustossa nyt kolmatta kauttaan. Valtuuston varapuheenjohtajiksi on valittu kansanedustaja, Savonlinnan kaupunginvaltuuston jäsen Hanna Kosonen ja Teknologiateollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Marjo Miettinen. ”Koen tärkeäksi, että saan olla jatkamassa pitkäaikaista työtä Savonlinnan Oopperajuhlien eteen. Aivan erityisesti näinä aikoina tarvitaan yhteiskunnan, liike-elämän ja oopperan ystävien tukea rakentamaan kansainvälisestikin tärkeän kesäjuhlamme tulevaisuutta”, sanoo Johanna Lamminen.

Valtuuston valitsee kolmeksi vuodeksi kerrallaan valtakunnallinen Savonlinnan Oopperajuhlien kannatusyhdistys ry. Valtuuston tehtävä on mm. valita Oopperajuhlien hallitus sekä vahvistaa festivaalin toimintasuunnitelmat, talousarvio ja tilinpäätös.

Oopperajuhlien valtuustossa on 26 jäsentä. Uusia jäseniä ovat mm. Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemi, Säätiöt ja rahastot ry:n toimitusjohtaja Liisa Suvikumpu, kauppaneuvos ja toimitusjohtaja Kyösti Kakkonen, Miltton Networksin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Jussi Kekkonen sekä Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen professori Markus Lehtinen. Toiselle tai kolmannelle kaudelleen jatkavat puolestaan mm. kapellimestari Hannu Lintu sekä Yleisradion Luovat sisällöt ja media -yksikön johtaja Ville Vilén.

Savonlinnan Oopperajuhlien valtuusto 2020–2023:

Pj. Johanna Lamminen, toimitusjohtaja, Gasum
Vpj. Hanna Kosonen, kansanedustaja, Savonlinnan kaupunginvaltuuston jäsen
Vpj. Marjo Miettinen, Teknologiteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja

Paulina Ahokas. Toimitusjohtaja, Tampere-talo
Mikael Aro. Senior Industry Expert, pääomasijoitusyhtiö Triton
Jouni Backman. Vanhempi neuvonantaja, Sitra
Stig Gustavson. Vuorineuvos
Markus Heiskanen. Toimitusjohtaja, Hotelli Järvisydän
Sari Kaasinen. Muusikko, Saimaa-ilmiön projektijohtaja
Kyösti Kakkonen. Kauppaneuvos, toimitusjohtaja, Kakkonen-yhtiöt
Jussi Kekkonen. Senior Partner, Miltton Group
Olli Kiuru. Partneri, Waselius & Wist
Mari Kiviniemi. Toimitusjohtaja, Kaupan liitto
Sampsa Kokko. Savonlinnan kaupunginvaltuuston jäsen, metsäpalveluyrittäjä
Hille Korhonen. Hallitusammattilainen
Markus Lehtinen. Professori, Sibelius-Akatemian oopperakoulutus
Hannu Lintu. Ylikapellimestari, Radion sinfoniaorkesteri
Riitta Lintula. Lääkäri
Pentti Mäkinen. Etelä-Savon maakuntajohtaja
Petteri Putkiranta. Liiketoimintajohtaja, Sanoma.
Arto Räty. Senior Vice President, Fortum
Harri Suutari. Hallitusammattilainen
Liisa Suvikumpu. Toimitusjohtaja, Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta
Ville Vilèn. Luovien sisältöjen johtaja, Yle.
Heikki Vuorinen. Toimitusjohtaja, Nordic Automotive Service
Hannu Väänänen. Toimitusjohtaja, Blue Lake Communications Oy

Lisätietoja:
Sonja Eiramo, Head of Marketing Communications
040-5088828
sonja.eiramo@operafestival.fi